laadukkaat työpalvelut

Pihanhoitoa laajasti
Pihanhoito osana kiinteistösi kokonaisarvoa Kun pihapiirisi on kunnossa, siellä myös viihdyt. Lisäksi hyvin hoidettu pihapiiri nostaa kiinteistön arvoa. Kun piha on säännöllisesti hoidettu, sen ylläpito on helpompaa ja halvempaa. Pihanhoitoon kannattaa panostaa! Pihanhoitoa Kotka – Hamina – Pyhtää seudulla Hoidamme yksityis- että taloyhtiöpihoja. Voimme luoda kanssanne kertasopimuksen tai säännöllisen pihanhoitosopimuksen. Pihasi koko ei ole meille ongelma, onpa kyseessä iso tai pieni piha – meille se on työkohde, jonka on saatava kukoistaa.

hinta 29€/h tai sopimus

Olemme toimintavuosiemme aikana nähneet monenlaisia pihoja. Sen mukaisesti olemme myös oppineet yhtä ja toista piha-aluieiden hoidosta. Olemme myös siirtyneet yhä laajemmin välineistössämme akkukäyttöisiin koneisiin, jotta voimme tehdä työmme ympäristöä kunnioittaen ja tehokkaasti.

Soita tästä ja kysy lisää 044 986 6794

Palveluvalikoimamme tällä alueella voi hyvinkin olla suurempi kuin alla on lueteltu. Kysymällä saat lopulta parhaimman vastauksen, sinulla voi olla asioita mielessä, jota emme ole tulleet ajatelleeksi mutta homma hoituisi meiltä!

Huoltosopimus

Säännöllisen pihanhoidon palvelut meiltä ja sinun ei tarvitse huolehtia. Luomme suunnitelman pihan ylläpidosta kanssanne, ja sinun tarvitsee miettiä asiaa sen jälkeen. Pihasi on jatkuvasti hyvässä kunnossa. Kunnossa, jota kelpaa esitellä! Säännöllisen hoitosopimuksen teemme yksityisille kuin myös taloyhtiöille tai yrityksille. Pihanhoidon sisällölliset tehtävät käymme yhdessä asiakkaan kanssa lävitse. Näin hoitosopimus ja laskutus tulee sovittua siinä samalla. Voit luottaa siihen että yllätyksiä ei tule! Hoitosopimuksia laadimme niin yksityisasiakkaille, yrityksille kuin taloyhtiöille. Hoitosopimus perustuu aina pihalla tehtävään arviointiin ja asiakkaan kanssa. Säännölliset hoitosopimukset on hyvä luoda jo ennen kasvukauden alkua.

Kerta- tai säännöllinen pihanhoito

Joustavuus ja halu palvella asiakkaan tarpeiden ja resurssien mukaan kuuluu yrityksemme perusarvoihin. Meidän kanssamme saat räätälöityä juuri kokoisesi pihanhoito sopimuksen. Se voi olla kertaluontoinen tai sitten säännöllinen sopimus. Koska luotamme jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen toimintamme piirissä, pystymme antamaan myös arvokkaita vinkkejä ja ehdotuksia piha-alueesi viihtyvyyden ja arvon parantamiseen. Taloyhtiöiden kannattaa pyytää tarjoukset ajoissa, jotta byrokratia ehditään hoitaa taloyhtiöiden asioissa.

Pihanhoidon tehtäviä

Suojaverkkojen asennukset. Kastelut - oletko lähdössä lomalle ja pihasi uhkaa kuivua? Puutarhan kevät- ja syyssiivoukset. Haravoinnit ja roskien poistaminen. Perennojen siistintä. Kitkemiset (Vähemmän työtä myöhemmin). Pensaiden hoitoleikkuut (kuivat, katkenneet, vaurioituneet oksat. Haravointi, lehtien puhaltaminen ja lehtien poisvienti. Hedelmien keräämiset maasta. Lannoituksia. Kalkituksia. Suojaverkkojen asennukset Jätä meille Puutarhan kevät- ja syksyn hoitotyöt. Kiveysalueiden pesu ja siistintä. Nurmikkoalueen hoitoon voimme liittää mukaan trimmauksen, omenapuiden, pensasaitojen, sekä pienpuiden kaatoja.

Nämä sivut on toteutettu WordPress + Divi yhteistyöllä.

Kouvolanvapaaseurakunta.fi on myös rakennettu meidän toimesta.